Koeajo

Eilen kävin koeajolla. Tuntui aika hyvältä. Alla oli uudet tossut, vähän erilaiset kuin mihin olen tottunut. Nämä uudet juoksukengät löytyivät Stockmannin Hulluilta päivältä sopuhintaan (Adidas cc Modulate 54,90). Vaikka ei niissä vanhoissakaan vielä mitään vikaa ole, niin ajattelin kuitenkin satsata toiseen pariin. Jotkut asiantuntijathan suosittelevat, että pitäisi juosta erilaisilla kengillä, että jalka saa vähän erilaisia ärsykkeitä. Nämä uudet ovat todellakin erilaiset: kevyemmät ja paljon joustavammat. Näkeehän sen jo pohjan rakenteesta. 

Juoksu kulki hyvin, kengät eivät hanganneet mistään kohtaa. Kengät ovat tukevat, sopivat hyvin kapeaan pitkään (koko 42) jalkaani. Tuntui että jalka rullasi paremmin näillä "palapohjilla" kuin kiinteällä ja jäykemmällä. Näin sen on varmaan tarkoituskin. Enhän minä mikään lenkkari/juoksuasiantuntija ole. Ihan vaan tämmöstä omaan kokemukseen perustuvaa pohdintaa.

Onnistuneen koeajon jälkeen täytyy sanoa, että olen todella tyytyväinen hankintaani, näillä mennään kohta lujaa kunhan juoksukelit tästä paranevat! Tänään tulee vettä taivaalta siihen tahtiin, että taidan suunnata kaupungille tennariostoksille. Nyt on kengät vahvasti mielessä!

Tossua toisen eteen, mars!

GoFatGo ja muita kommervenkkejä

Taas on MAANANTAI. Taas alkaa yksi uusi yritys. Toivottavasti tällä kertaa se ei jää yritykseksi. Alkuvuodesta paisuin kolme kiloa. Olin ensin lomalla ja sen jälkeen jatkoin löysäilyä ja herkuttelua. Liikunta ei maistunut pariin kuukauteen, herkut sitäkin enemmän. Sitkeästi ovat kilot pysyneet vyötäröllä, vaikka joka maanantai ole itselleni luvannut, että nyt ne lähtee. Mut hei, nyt on jo huhtikuu puolivälissä ja kesä uhkaavan lähellä. Jos meinaan kesällä pukeutua biksuihin ja ylipäätään paljastavampiin vaatteisiin niin nyt VIIMEISTÄÄN on tehtävä asialle jotain. OIKEASTI.

Tänään otin itseäni niskasta kiinni. Aamulla puntariin MARS, paino 67,5kg. Reilu kolme kiloa liikaa minulle. Joku siellä ehkä nyt nipottaa ja sanoo, että  ei ole yhtään liikaa. Mutta kun ON. Tiedättekö, jokaisella on varmasti joku "hyvän olon paino". Minulla se on 63-64kg. Silloin on hyvä olla, en tursu vaatteista yli ja olo on mukava. Minun kokoisessa ihmisessä kukaan muu tuskin edes huomaa jos laihdun 3-4 kiloa, mutta itse huomaan ja etenkin TUNNEN.  Isompia vaatteita en suostu osatamaa, UUSIA voin ja vanhoihinkin olisi kiva mahtua.

Olen monet kerrat karistellut ylimääräisiä kiloja Kalorilaskurin (kalorilaskuri.fi) avulla. Otin sen taas käyttöön. LIsäksi noudatan soveltaen Jutan Go Fat Go-dieettiä (klik). Otan siitä vain suuntaviivat, en noudata orjallisesti. En usko ihmedieetteihin enkä ylipäätään tykkää edes sanasta dieetti. Itse puhuisin mieluummin ELÄMÄNTAPAMUUTOKSESTA tai ruokavalion muuttamisesta terveelliseksi. Kaikkea saa syödä kohtuudella. Pääpaino ruokavaliossa kuitenkin rasvattomilla maitotuotteilla (rahka ykkönen!), kasviksilla ja hedelmillä. Lisäksi sopivasti hiilareita täysjyväviljan muodossa ja tietenkin hyviä rasvoja. Ei siis mitään kikkailua vaan ihan oikeaa kunnollista ruokaa. SOPIVASTI kulutukseen nähden. Herkut  ja alkoholi minimiin. PALJON vettä!

(kaikki kuvat netistä)

Näillä mennään ja katsotaan kuinka käy! Tavoitteena olis olla 63-64kg kesäloman alkuun (10.6.) mennessä. Sivupalkissa voit seurata painon kehitystä viikottain. Huhheijaa, nyt se on menoa!

Saa tsempata! :)

Seinäruususta keskipisteeseen

Muistan sen ensimmäisen kerran, kun menin noin kaksi vuotta sitten piiiiitkästä aikaa perinteiselle aerobic-tunnille. Valitsin paikan takarivistä, koska tiesin, miten tulee käymään. Jumpan vetäjä oli kuivaksi "näännytetty" mies, sellainen kuivan kesän orava. Jumppa alkoi ja toivoin jo ensimmäisen biisin aikana, että se olisi viimeinen. Olin aivan solmussa. Kun toiset hyppivät vasemmalle niin minä sinkoilin oikealle. Kädet huitoivat ihan eri tahtiin kuin muilla. Kyttäsin kelloa ja etsin pakotietä. Samalla yritin rimpuilla muiden tahdissa. Häpesin, takarivissäkin. Vannoin etten ikinä enää mene kyseiselle tunnille, siis perus aerobiciin. Enkä muuten ole mennyt! Enkä mene!

Järkytyksestä toipumiseen meni puolisen vuotta. Sitten rohkaistuin ja menin kokeilemaan supersuosittua zumbaa. Ihastuin ja jäin koukkuun. Alkuun heilutin peppua takarivissä tai seinän vieruksilla niin, että mahdollisimman harva näkisi. Pian kuitenkin tajusin, että MINÄHÄN OSAAN! Koreografia olikin paljon helpompaa kuin aerobicissa eikä zumbassa tarvinnut muistaa pitkiä liikesarjoja. Vähitellen taitojen karttuessa hivuttauduin lähemmäs jumppasalin keskipistettä. Kummallista kyllä, halusin että minut nähdään! Nykyisin jumppatunneilla (Zumba, Fast-Fit-Fabulous, LoveTo Dance) "vakiopaikkani" on toiseksi etummaisessa rivissä ja lähes ohjaajaa vastapäätä. Siis keskipisteessä. Sitäpaitsi, keskeltä näkee parhaiten mitä ohjaaja tekee! :)

(kaikki kuvat netistä)

Rakastan rytmikkäitä tanssitunteja. Zumba on ykkönen, toisena tulee Elixian LoveToDance. Tämän kevään uutuus on Fast-Fit-Fabulous. Se ei ole tanssia vaan monipuolinen tunti, jossa kehitetään nopeutta, voimaa ja liikkuvuutta. Aluksi hiki pintaan, välissä lihaskuntoa ja lopuksi rentouttavat liikesarjat. Love it!

JOttei menisi nyt ihan pelkäksi puheeksi, niin lähdenpä tästä uhmaamaan tihkusadeta ja rynnistän salille treenaamaan. Huomenna sitten zumbaillaan!

Hopi-hopi, nyt ylös sieltä sohvannurkasta muutkin! ;)

AnuElina*

Välineurheilua?

Minähän en harrasta mitään välineurheilua. Ei ole mailoja, suksia, palloja, räpylöitä. Jumppaan ja juoksen vaan. Nehän eivät ole välineurheilulajeja. Suorastaan ilmaisia, varsinkin juoksu. 

No niinpä. Juoksu on ilmaista, jos juokset alasti ja paljain jaloin. Minun harrastamani juoksu taitaa kuitenkin olla välineurheilua, sillä olen saanut tuhlattua juoksuvarusteisiin jo useita satoja euroja. Kunnolliset juoksuvaatteet ovat tärkeät, jotta laji tuntuisi mahdollisimman mukavalta. Ohutta, hengittävää, kevyttä. Ei lepattavia lahkeita ja tuulen haukkaavia löysiä tuulitakkeja. Näissäkin on nimittäin lajia kokeiltu ja juoksu tuntui ehkä tuplasti raskaammalta. 

Kunnolliset juoksukengät ovat vaatteitakin tärkeämmät. Kevyet, tukevat, vaimentavat. Tarvitsen hyvän pronaatiotuen ettei nilkat kipeydy. Minun juoksukengät ovat jo pari vuotta vanhat: Asics Gel Kayano 17. Ovat muuten hyvät kengät ja vielä ihan hyvässä kunnossakin parin kesän jälkeen! Näillä mennä jolkotellaan tämäkin kevät/kesä.

Pari vuotta juoksentelin fiiliksen mukaan. Nyt päätin alkaa vähän hifistelemään, ja ostin pääsiäisenä sykemittarin, joka ohjailee juoksuani fiilistä paremmin. Sykkeen seuraaminen hillitsee vauhtia, muuten saattaisin mennä innostuksen vallassa turhan lujaa. En raskinut satsata mittariin useita satasia enkä kaipaa perustoimintoja kummempaa, joten myyjän suosituksesta ostin sadan euron Polar FT 7:n. Hyvä perusmittari, joka kertoo ajan, kalorit, keski- ja maksimisykkeen ja erottelee vielä kuinka suuri osuus (minuuteissa) suorituksesta on kuntoa kohottavaa ja rasvanpolttoa.

Käytän mittaria nyt alkuun myös jumpatunneilla niin saan vähän käsitystä siitä, millä syketasoilla mennään ja paljon tunnin mittaiset jumpat kuluttavat. Mielenkiintoista informaatiota ja aika mahtava kannustin!

Tänään on liikunnassa lepopäivä. Lähden nimittäin pyörähtämään Hulluilla Päivillä ennen neljättä yövuoroa. Tosin ehkä tuosta shoppailureissusta tulee urheilusuorituksen kaltainen. Hiki tulee varmasti ja saattaa pulssikin kohota!

Olkaahan reippaita!

Jotain uutta

Uusi blogi lanseerattu! Tervetuloa seuraamaan urheilullisia edesottamuksiani!

Olen tässä viime päivänä miettinyt, miten saisin kätevästi tallennettua urheilusuoritukseni, ruokaremonttini, painonpudotus yritykseni, onnistumiseni ja repsahdukseni niin, että siitä jäisi minulle päiväkirjamainen muisto ja samalla halukkaat voisivat seurata mitä puuhastelen. No, eilen sen keksin: UUSI BLOGI, joka keskittyy vain näihin aiheisiin. 

Näin alkuun lienee viisasta kertoa jonkin verran taustaa minusta ja kuinka tähän asti on tultu.
Olen pienestä pitäen ollut todella haluton liikkuja. Koulussa inhosin liikuntatunteja. Peruskouluvuosistani asuin suurimman osan ulkomailla, missä ei ollut samanlaisia liikuntamahdollisuuksia kuin Suomessa. Esimerkiksi talvilajeja en koskaan oppinut kunnolla enkä osaa vieläkään. Ei ole oikeastaan kauheasti kiinnostustakaan. En ollut hyvä missään muussakaan lajissa. Pesäpallosta tykkäsin, mutta en ollut siinäkään hyvä. Jumppaaminen oli kamalaa. Olin hidas ja kankea. En halunnut hikoilla.
Lukioikäisenä yritin käydä muutaman kerran salilla, ei sitten ollut se mun juttu. Satunnaisesti tuli käytyä kävelyllä. Opiskeluvuodet menivät samaan malliin. 2000-luvulla aloin hiljalleen löytää liikunnasta jonkinlaista iloa. Liityin muutaman kerran kuntokeskuksen vuosijäseneksi, jaksoin olla aktiivinen 3-4 kuukautta ja sitten into lopahti.

Vuoden 2011 alku oli käännekohta. Liityin kolmatta kertaa ELIXIAN vuosijäseneksi. Uskaltauduin jumppiin, zumbasta tuli suosikkini. Minä, jolla on ollut hyvä rytmitaju, mutta aivan onneton koordinaatiokyky, innostuin koreografisista jumpista ja koin mahtavia onnistumisen elämyksiä! En mennytkään ihan solmuun enkä kuollut vaikka hiki lensi. Innostus ei lopahtanut muutaman kuukauden jälkeen vaan on jatkunut tähän päivään asti. Korkeintaan 1-2 kuukauden löysäilyjaksoja on pari kertaa ollut, ne sallittakoon.

Saman vuoden keäväällä päätin alkaa juoksemaan. JUOKSEMAAN! Laji jota ehkä viimeisimpänä olin ajatellut itselleni sopivaksi. Hurahdin täysin. Nyt on kolmas juoksuvuosi aluillaan ja kävely tuntuu jo tylsältä mummojen hommalta. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa olen osallistumassa juoksutapahtumiin. Toukokuussa lähden Naisten Kympille ja ehkäpä vielä elokuussa Helsinki Midnight Runiin. Jo on aikoihin eletty!

Tälle innolle ei ole näillä näkymin tulossa loppua. Olen huomannut miten hyvän olon liikunnasta saa. Jaksan paremmin ja voin paremmin. Lähteminen on usein tahmeaa, mutta ah, se tunne kun on urheilusuoritus takana!
Toivottavasti saan kannustettua myös mahdollisia lukijoitani liikunnan pariin! Tämä on mahtavaa!

AnuElina*