perjantai 27. syyskuuta 2013

Totuus puntarilla ja uusi saliohjelma


Tänään on ensimmäinen virallinen punnituspäivä. Sovittiin kälyni kanssa punnituspäiväksi perjantai. Riittävän kaukana viikonlopusta (jos sattuu ote lipsahtamaan herkuttelun puolelle) ja sopivasta viikonlopun alla. Toivottavasti meidän kikkailu osoittautuu viisaaksi ratkaisuksi ja saadaan aina perjantaisin hyvät lukemat puntarille. No, mutta... ensimmäinen totuus näkyi siis tänä aamuna puntarilla: 67,0kg. Sehän tarkoittaa kiloa vähemmän kuin maanantaiaamuna. :) Tästä on hyvä jatkaa!


Kuva menaiset.fi


Punnituksen ja rahka-aamiaisen jälkeen suuntana olikin Elixia. Sain ystäväni P:n mukaan salille ja hän laati minulle treeniohjelman. Pari tuntia vierähti ohjelmaa testaillessa, hioessa ja tietysti treenatessa. Ja täytyy sanoa, että aika tehokkaan tuntuinen treeni tuli. Poistuin omalta mukavuusalueelta, liikkeissä paljon sellaisia mitä en olisi omaehtoisesti koskaan ryhtynyt tekemään. Liikkeet tuntuvat tosi fiksuilta ja monipuolisilta. On se kumma jos nyt ei ala tulemaan lihasta läskin tilalle! Se tosin vaatii pitkäjänteistä ja pitkäkestoista treenaamista, tuloksia ei kannata odottaa kahdessa viikossa. Mutta nyt on motivaatio kohdallaan, aion pitää hyvää huolta itsestäni ja tavoitteena on vahva ja jäntevä kroppa. Tavoitteena on käydä salilla 2-3 kertaa viikossa ja lisäksi 2-3 aerobista treeniä. Aerobinen treeni pitää sisällään erilaisia jumppia, juoksua, kävelyä ja spinningiä. Ja ties vaikka tulisi käytyä joskus uimassakin kun juoksukelit huononevat. Aika kunnianhimoiset tavoitteet ja suunnitelmat, mutta haasteita elämässä pitää ollakin!

Nyt verryttelyä siivouksen merkeissä ja illemmalla vielä kevyelle lenkille!
Pirtsakkaa viikonloppua!

*AnuElina



2 kommenttia:

  1. Olipa kiva aloitus tuo kilon vähennys :)
    Onnea ja tsemppiä matkaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alussahan se tippuu. Hyvin todennäköisesti ensi viikolla en pääse noin hyviin lukemiin. Tosin ei tarvitsekaan, koska -500g viikossa olisi paras vauhti. :)

      Poista

Ilahdun kovasti jos jätät kannustavia tsemppejä, hyviä treenivinkkejä tai rakentavaa kritiikkiä merkkinä vierailusta! Kiitos!