sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Röpsöttelyä


(kuva iltalehti.fi)


Voi apua! Juuri kun mulla alkoi mennä hyvin ja sain otteen liikunasta ja kunnollisesta ruokavaliosta niin menin sitten eilen järjestämään ystävilleni sadonkorjuujuhlat. Pöytä täynnä herkkuja ja pullokaupalla viiniä. Eihän siitä voi hyvä seurata. Eikä seurannut. Herkkuja vedin kaksin käsin ja huuhtelin ne viinillä alas. Pari lasia liikaa. Ja mitä tänään? No, olen vetänyt edelleen kaksin käsin eilisiä jämiä, suolaista ja makeaa, makeaa ja suolaista. Vuorotellen. Kroppa huutaa nestettä ja jotain terveellistä. Nestettä olen nauttinutkin ja kaikki on jäänyt sisälle. Kuivuustila taisi olla pahemmasta päästä. Vaakaan en kyllä pariin päivään taida nousta, katastrofin aineksia saattaa olla ilmassa. Koitan nyt vaan vakuutella itselleni, että yksi röpsöttelyviikonloppu ei venettä kaada, hieman ehkä keikuttaa vain. Huomenna palaan terveellisen ruuan ja liikunnan pariin. Promise.

Tämmösiä angstifiiliksiä tänään. Toivottavasti huomenna kevyemmät tunnelmat.

*AnuElina

Ps. Perjantainahan oli taas virallinen punnistupäivä ja vaaka olikin armollinen: 66,5kg. Puoli kiloa miinusta viikossa. Hyvä minä! Mutta tosiaan, saa nähdä miten tämä röpsöttely vaikuttaa ensi viikon punnitukseen.

Jostain syystä en saa muokatua noita sivupalkin tietoja eli en saa päivitettyä uutta painoani tuonne. Onko teillä muilla ollu ongelmia saman asian kanssa?


2 kommenttia:

  1. Pää pystyyn ja uusia myrskyjä päin. Uusi viikko taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menin vaakaan, paha virhe! Mutta kiitos tsempistä, nyt on kova kilourakka edessä tällä viikolla!

      Poista

Ilahdun kovasti jos jätät kannustavia tsemppejä, hyviä treenivinkkejä tai rakentavaa kritiikkiä merkkinä vierailusta! Kiitos!