perjantai 13. syyskuuta 2013

Voi pojat, nyt takkuaa!!


Heippa vaan pitkästä aikaa! Täällä ollaan... ja podetaan huonoa omaatuntoa, kun tämä blogi on jäänyt ihan hunningolle. Eikä tämä liikunnallinen ja terveellinen elämäkään ota oikein tuulta purjeisiin. No, syitäkin löytyy ja ihan päteviä sellaisia (seli-seli).

Syy nro 1: Olin lomalla! 
Vietin viikon mittaisen lomani aivan ihanassa hotellissa Rodoksen Ixiassa. Keskityin 100%:sti itseeni, hyvinvoiintiin, rentoutumiseen ja hemmotteluun. Hotelli oli erittäin tasokas niin asumisen, ympäristön, ruuan kuin aktiviteettienkin puolesta. Ja koska tämä on sporttiblogi, niin keskitytään nyt noihin aktiviteetteihin (muuta infoa hotellista ja lomastani löydät täältä ). 






Hotellilla järjestettiin ohjattuja jumppia viitenä päivänä viikossa (ei ke ja su). Jumppia vetivät koulutetut ruotsalaiset SATS-ohjaajat, joten jumpat olivat tasokkaita. Puolen päivän aikaan pärskyteltiin vesijumpassa. Yllätyin kuinka suosittua se oli, meitä jumppaajia oli joka kerta 40-50! Hauska puolituntinen ennen lounasbreikkiä. :) Lisäksi iltapäivisin järjestettiin jumppasalilla erilaisia jumppia. Oli joogaa, corea, cross trainingia, power steppiä ja zumbaa. Osallistuin jumppaan kahtena päivänä, corea ja zumbaa tuli testattua.





Lisäksi hotellilla oli pieni, mutta hyvin varustettu kuntosali. Laitteet olivat Technogymin ja aivan tuliterät. Salilla tuli huhkittua kolmena päivänä: juoksua matolla, kahvakuulatreeniä ja vapailla painoilla "temppuilua". Varsinaisia kuntosalilaitteita en käyttänyt ollenkaan, niiden käyttöä olen vähentänyt ihan täällä kotisalillakin. Vapailla painoilla liikkeet tulee tehtyä huolellisemmin ja ajatuksella.





Olen aika tyytyväinen loman kuntoilusaldoon, liikuin viitenä päivänä kahdeksasta (eli enemmän kuin kotona!)! Ja mikäpä oli salilla huhkiessa, kun maisemat avautuivat uima-altaalle/merelle (kuva alimpana). Eikä se allasjumppakaan hassumpaa ollut, kun aurinko porotti selkään ja altaan viileä vesi piristi mukavasti. :)

Täytyy nyt kuitenkin myöntää, että syömiset menivät ihan ähkyn puolelle joka päivä kolme kertaa! Eli aika huonossa balanssissa ruoka ja liikunta olivat... Tuliaisena toin kaksi ylimääräistä kiloa vyötäröllä! Hitto!
No, sitten olikin tarkoitus palata ruotuun ja liikunnan pariin kun palasin kotiin. Mutta kuinkas kävikään...

Syy nro 2: Flunssa!

Niinhän siinä sitten kävi, että kaksi päivää lomalta paluun jälkeen sairastuin. Pää täynnä räkää ja veto veks. Eli eipä sitten urheillakaan tällä viikolla ja ensi viikkokin on uhattuna. Puolikuntoisena en uskalla lähteä lenkille tai salille. Syömisetkin on nyt tietysti mitä sattuu. Toisaalta mikään ei maistu, mutta silti tekee mieli puputtaa koko ajan jotain. Hyvä puoli tässä tietysti on se, että en jaksa lähteä kauppaan. Mutta kaapista löytyisi kuitenkin vohvelitaikinan ainekset... Saanko hemmotella sairasta kroppaani vähän? ;)


Näin siis täällä tällä kertaa. Kunhan tästä tervehdyn niin aloitan uudella puhdilla ja innolla kuntoilut ja pistän ruokavalion remonttiin. Kälyni kanssa olemme sopineet kilokimpasta. Molemmilla pudotettavaa neljä kiloa, tsemppaillaan toisiamme ja jaetaan onnistumiset ja repsahdukset. Tästä projektista tulette kuulemaan täälläkin. Jääkäähän linjoille, kyllä mä täällä olen vaikka välillä katoilenkin. :)

Reipasta viikonloppua sinulle äläkä vaan sairastu!

*AnuElina

Ps. Kaikki kuvat otetu Lumialla, ei kovin laadukkaita...



2 kommenttia:

  1. Loistava kuntoiluloma! Aivan nappipaikka. Mutta hitsin lenssu..kyllä se ohi menee nopsasti ja mä luotan suhun, sä saat homman nousuun taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, unohdin vastata aiemmin, kun tule käytyä täällä blogissa nykyisin turhan harvoin. :/ Mutta kiitokset tsempistä, täältä pesee taas!

      Poista

Ilahdun kovasti jos jätät kannustavia tsemppejä, hyviä treenivinkkejä tai rakentavaa kritiikkiä merkkinä vierailusta! Kiitos!