lauantai 20. huhtikuuta 2013

Juoksuennätys ja sekametelisalaatti

Olipa ihana herätä keväiseen auringonpaisteeseen! Reippaasti aamurahkat marjojen kera nassuun, lenkkarit jalkaan ja ULOS! Täydellisen lenkkeilysään kunniaksi päätin tehdä vähän pidemmän lenkin kuin yleensä. Ja siitähän tuli elämäni pisin niin ajassa kuin kilometreissä. Ja nyt puhun siis JUOKSUlenkistä. Lenkille tuli pituutta 9 km ja aikaa meni 1h 5min. Välillä piti ottaa pari kävelyaskelta, kun loppumatkasta polven sisäsyrjä alkoi vihloa. Toivottavasti polvi ei pahemmin suuttunut. Lenkki tuntui suht mukavalta, ei liian raskaalta, mutta ei se ihan kevyttäkään ollut. Torstain salitreeni tuntuu vielä takareisissä aika paljon, olo oli vähän kuin ois ollu puujalat. Mutta huisin tyytyväinen olen päivän suoritukseen! Näyttää siltä että kymppi menisi seuraavalla kerralla. Ja tämä on hyvä alku ajatellen kuukauden päästä juostavaa Naisten10:ä. Noviisin ensimmäinen juoksukisa, hih!

Lenkin jälkeen yllättäen oli kova nälkä. Jääkaapin sisältö alkaa olla aika köyhä, kun kauppaan en ole ehtinyt. Löytyi sieltä vielä onneksi sekametelisalaatin ainekset: Perus salaattipohja (jäävuorisalaatti+kurkku+miniluumutomaatti+punasipuli), kananmuna, tonnikalaa ja papusekoitusta. Kastikkeeksi vain pieni liraus balsamicoa. Kaloreita tässä annoksessa on 285, proteiinia 38%, hiilareita 22% ja rasvaa 40%. Lenkin jälkee pitäisi kyllä vetää vähän enemmän hiilareita, joten taidan vielä tankata vähän ennen töihin lähtöä.  Herkullista oli ja masu nyt täynnä!



Kovasti tekisi mieli ulkoilla tänään enemmänkin, mutta valitettavasti iltavuoro töissä kutsuu. Toivottavasti huomenna olisi yhtä ihana ilma!

Reipasta lauantaita!

*AnuElina



2 kommenttia:

  1. Onnittelut ennätyksestä! Hyvässä valmistautumisvauhdissa olet kohti juoksukisaa :)
    Mahtava on tuo ateriasi, täytyypä itsekin taas tehdä pitkästä aikaa tonnikalasalaattia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Pitäisi kyllä taas kehitellä uusia salaattiversioita ettei pääse kyllästymään. Onneksi kesä on ovella ja sitten saa tuoreita, ihania vihanneksia käytettyä monipuolisemmin.

      Poista

Ilahdun kovasti jos jätät kannustavia tsemppejä, hyviä treenivinkkejä tai rakentavaa kritiikkiä merkkinä vierailusta! Kiitos!