torstai 11. huhtikuuta 2013

Välineurheilua?


Minähän en harrasta mitään välineurheilua. Ei ole mailoja, suksia, palloja, räpylöitä. Jumppaan ja juoksen vaan. Nehän eivät ole välineurheilulajeja. Suorastaan ilmaisia, varsinkin juoksu. 
No niinpä. Juoksu on ilmaista, jos juokset alasti ja paljain jaloin. Minun harrastamani juoksu taitaa kuitenkin olla välineurheilua, sillä olen saanut tuhlattua juoksuvarusteisiin jo useita satoja euroja. Kunnolliset juoksuvaatteet ovat tärkeät, jotta laji tuntuisi mahdollisimman mukavalta. Ohutta, hengittävää, kevyttä. Ei lepattavia lahkeita ja tuulen haukkaavia löysiä tuulitakkeja. Näissäkin on nimittäin lajia kokeiltu ja juoksu tuntui ehkä tuplasti raskaammalta. 

Kunnolliset juoksukengät ovat vaatteitakin tärkeämmät. Kevyet, tukevat, vaimentavat. Tarvitsen hyvän pronaatiotuen ettei nilkat kipeydy. Minun juoksukengät ovat jo pari vuotta vanhat: Asics Gel Kayano 17. Ovat muuten hyvät kengät ja vielä ihan hyvässä kunnossakin parin kesän jälkeen! Näillä mennä jolkotellaan tämäkin kevät/kesä.


Pari vuotta juoksentelin fiiliksen mukaan. Nyt päätin alkaa vähän hifistelemään, ja ostin pääsiäisenä sykemittarin, joka ohjailee juoksuani fiilistä paremmin. Sykkeen seuraaminen hillitsee vauhtia, muuten saattaisin mennä innostuksen vallassa turhan lujaa. En raskinut satsata mittariin useita satasia enkä kaipaa perustoimintoja kummempaa, joten myyjän suosituksesta ostin sadan euron Polar FT 7:n. Hyvä perusmittari, joka kertoo ajan, kalorit, keski- ja maksimisykkeen ja erottelee vielä kuinka suuri osuus (minuuteissa) suorituksesta on kuntoa kohottavaa ja rasvanpolttoa.
Käytän mittaria nyt alkuun myös jumpatunneilla niin saan vähän käsitystä siitä, millä syketasoilla mennään ja paljon tunnin mittaiset jumpat kuluttavat. Mielenkiintoista informaatiota ja aika mahtava kannustin!



Tänään on liikunnassa lepopäivä. Lähden nimittäin pyörähtämään Hulluilla Päivillä ennen neljättä yövuoroa. Tosin ehkä tuosta shoppailureissusta tulee urheilusuorituksen kaltainen. Hiki tulee varmasti ja saattaa pulssikin kohota!

Olkaahan reippaita!


2 kommenttia:

  1. Onpa pirteän värinen sykemittari :)
    Mun vanha Polar meinaa hajota, temppuilee uhkaavasti..ehkäpä uusittava minunkin.
    Tuon kanssa on sun tehokasta treenata juoksua!
    Itse sain vihdoin paikan zumba-tunnilta, huomenna töistä lantionkeikutukdeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuo mittari kyllä kannustaa liikkumaan! Tehokasta ja hauskaa zumbailua sulle!

      Poista

Ilahdun kovasti jos jätät kannustavia tsemppejä, hyviä treenivinkkejä tai rakentavaa kritiikkiä merkkinä vierailusta! Kiitos!