perjantai 10. toukokuuta 2013

Kiusauksia

Tänään olin tosi heikoilla. Pyörin NÄLKÄISENÄ ja väsyneenä kaupungilla. Nälkä kurni, suuta kuivasi, heikotti, himotti... Miten helppo olisikaan ollut langeta johonkin tosi epäterveelliseen. Mielessä kävi mehevät ravintolan pizzat, Mäkkärin ateriat, Subit, kebabit, kaupan pakastepizzat... Kiusausta ei yhtään helpottanut ruuan tuoksu, ruokamainokset jne. Se oli niin hilkulla. Vatsa sanoi toista ja pää toista. Pää voitti. Onneksi. Ensihätään nappasin kaupasta vain pienen vähäkalorisen mehukeittopurkin ja huitaisin sen nassuun. Sitten kotiin syömään vihanneksia ja tonnikalaa. Jälkkäriksi lupasin itselleni jotain pientä herkkua, koska olin onnistuneesti voittanut kiusauksen ja kiertänyt roskaruokakuppilat kaukaa. Jälkkärinksi tein hedelmäsalaattia (hunajameloni, viinirypäle, mansikka) vähärasvaisen (9%) vaniljavahdon kera. Kevyttä, terveellistä ja herkullista!


Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti lähteä viikonlopun viettoon veljen perheen luo, mutta lähtö peruuntui. Keskityn tänä viikonloppuna itseni hoitamiseen: PALJON unta ja lepoa, kevyttä ja terveellistä ruoka, jumppaa ja juoksulenkkejä. Ehkä myös jonkinlaien koti-Spa täytyy pistää pystyyn, jalkojen hoitoa, kynsien lakkausta, kulmien värjäystä. Viikonloppu vain minua varetn.  Ihanan itsekästä. :)

Miten sinä aiot viettää viikonlopun ja millä hemmottelet itseäsi?

AURIKOISTA VIIKONLOPPUA!



2 kommenttia:

  1. Hienosti kestetty, iso paukutus olalle!
    Nautiskelemisiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on sitten herkuteltu eilisenkin edestä...mut ei kuitenkaan liikaa. :)

      Poista

Ilahdun kovasti jos jätät kannustavia tsemppejä, hyviä treenivinkkejä tai rakentavaa kritiikkiä merkkinä vierailusta! Kiitos!