perjantai 24. toukokuuta 2013

Plus miinus nolla ja saliangsti

Näin aluksi: kahden viikon tulos on yhtäkuin plus miinus nolla! Eli painossa ei ole tapahtunut mitään muutosta parempaan. No, lähti ne parisataa reissugrammaa parissa päivässä, mutta nyt jöpötetään sitten samoissa lukemissa kuin noin kaksi viikkoa sitten. Jumittaa! Kaksi viikkoa aikaa loman alkuun, nyt on otettava taas itseä niskasta kiinni ja saatava niitä tuloksia. Kahdet uudet bikinit odottavat, eihän niitä voi jättää käyttämättä.

Ja sitten asiaa. Aiheena saliangsti, josta uusin FIT-lehtikin kirjoittaa. Kuten kerroinkin blogin alkumetreillä, olen innostunut liikunnasta vasta viime vuosina. Mutta yksi liikuntalaji on tuottanut aina harmaita hiuksia ja pientä ällötystä: kuntosalitreeni. Yksin puurtamista kamalassa laiteviidakossa. Toisiaan pällisteleviä puntinheiluttajia. Ähiseviä hikisiä miehiä. Väärää tekniikkaa, laitteissa istuskelua, tuloksettomuutta. 
Välillä olen yrittänyt innostua lajista, mutta parin treenin jälkeen into lopahtaa. Hyvän lihaskunnon saavuttamiseen tarvitaan kovaa ja säännöllistä työtä, siihen ei riitä että kaksi kertaa kuukaudessa käy puntteja heiluttelemassa. Varsinkin kun ei ole edes mitään kunnollista saliohjelmaa eikä tavoitetta. 

Personal trainer olisi minulle paras ratkaisu tähän ongelmaan, mutta hinta taitaa olla esteenä. Tarvitsisin tsempparin, joka huutaa korvan juuressa ja pakottaa tekemään vielä yhden toiston lisää. Tsempparin, joka pakottaa salille vaikka väsyttää. Viikko sitten kekkereillä juttelin yhden tuttavani kanssa, joka on juuri valmistunut PT:ksi. Hän lupasi vapaa-ajallaan ohjata minua ja tehdä salitreenin kanssani. Tartuin heti tarjoukseen, otan ilolla vastaan kaikki ohjeet ja neuvot, miten saisin salitreenistä enemmän irti ja etenkin miten saisin kipinän treenaamiseen. 




Kuten K sanoi, aerobiset jumpat ovat vain lisämauste treeniin, pääpaino pitäisi olla lihaskuntoharjottelussa. Tottahan se on. Ei nämä löysät kiinteydy zumbassa ketkutellessa! Otankin siis ensi syksyn tavoitteeksi lihasmassan kehittämisen: salitreeniä, kahvakuulaa ja BodyPumpia. Niin, ensi syksyyn se menee siitä syystä, että pidän kesä- ja heinäkuun salitaukoa (kortti hyllylle) ja keskityn juoksemiseen ja ulkoiluun. Syksyn pimeillä sadesäillä on taas hyvää aikaa pakertaa sisätiloissa.

Miten sinulle maistuu salitreeni? Onko sinulla oma treeniohjelma? Oletko joskus käyttänyt PT:n palveluita?

Nyt kipinkapin juoksupolulle! HEIPPA!

4 kommenttia:

  1. Itse en kaipaa vierelle ketään joka kertoo että jaksaa vielä yhden. Jotenkin oon saanut itestäni esille sen, että kun olen salilla ja teen viimeistä sarjaa niin päänsisällä huudan itelleni "jaksaa vielä kolme,jaksaa vielä viisi" ja hyvin on toiminut :) Tänäänkin tein jokaisen liikkeen viimeiseen sarjaan ekstraa 3-5kpl.

    Mutta tosiaan toiset tarvii sen tsempparin ja eihän siinä mitään :) ite varmaan pamauttaisin tsempparia nyrkillä kun alkaisi ärsyttämään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on hyvä itsekuri, hienoa! Mun pitäisi ensin löytää se kipinä ja saada potku persuksille joltain "korvaanhuutajalta", sitten voisi onnistua omatoimisestikin.

      Poista
  2. Nopeastipa sait ne ärsyttävät grammaset pois, onnea!
    Juurikin kirjoittelin postaukseeni PT:ltä saamastani ohjelmasta ja sen onnistuneista tuloksista. Itse tykkään tästä PT-treeniavusta. Ensin pidin sitä kalliina, mutta kun "entisessä elämässäni" ostin päivittäin karkkia ja muuta herkkua niin kyllähän sekin elämä kalliiksi tuli.. Sijoitan sen nyt itseeni hieman toisessa muodossa.
    Mulla ainakin toimii tämä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa todella hyvältä! Kalleuskin on suhteellista. Ja kun sijoittaa omaan hyvinvointiin niin aika harva asia on liian kallista. Syvä sinä, hyvä me!

      Poista

Ilahdun kovasti jos jätät kannustavia tsemppejä, hyviä treenivinkkejä tai rakentavaa kritiikkiä merkkinä vierailusta! Kiitos!